Taiteellinen tiimi
Taiteellinen tiimi

Beatriz Macías
Perustaja ja taiteellinen johtaja
Hei! Olen Beatriz, Suomessa asuva meksikolais-amerikkalainen huilisti ja laulaja! Koska musiikki ei tunne rajoja, olen saanut nauttia urasta, joka on vienyt minut ympäri maailmaa! Minulle on tärkeää auttaa ihmisiä tulemaan paremmiksi ja kehittämään itseään, minkä vuoksi vuonna 2019 syntyneestä pienestä ideasta kehittyi nykyinen TFF! Festivaali, jonka tavoitteena on tukea ja voimaannuttaa uutta huilistisukupolvea ympäri maailman! Kun en ole kehittämässä uusia ideoita, nautin
vanhan suomalaisen puukotini tunnelmasta ja vietän aikaani perheen ja ystävien kanssa.

Alexis Roman
Ohjelmakoorkinaattori
Bonjour! Nimeni on Alexis, Suomessa jo 11 vuotta asunut ja työskennellyt
ranskalainen huilisti! Työskentelen tällä hetkellä äänenjohtajana Suomen
kansallisoopperan- ja baletin orkesterissa. Olen ollut mukana TFF-tiimissä sen perustamisesta lähtien vuodesta 2020. Musiikin kauneus piilee sen taidossa yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa kansallisuudesta, kulttuurista tai identiteetistä riippumatta ja tämän voi kokea myös festivaalillamme Tampereella! Kun en nauti musikaalisesta elämästäni Suomessa, minut löytää suosikkisaariltani: Groixista ja Japanista!

Robert Tobin
Dia dhuit! Nimeni on Robert ja olen Helsingissä asuva huilisti. Alun perin olen kotoisin Irlannista. Työskentelen monilla eri aloilla orkesterisoitosta kamarimusiikkiin ja irlantilaisesta kansanmusiikista elokuvaan. Liityin TFF:stiin vuonna 2022 ja työskentelen taiteellisessa tiimissä. Kun en ole soittamassa, minut löytää antiikkikaupasta tai rentoutumasta kahvin äärellä.

REBECCA VIORA
Ciao! Nimeni on Rebecca ja olen huilisti ja voice-over-artisti Torinosta! Suhtaudun
intohimoisesti esittäviin taiteisiin ja uusien haasteiden hyväksyminen on
arkipäivääni! Huilistina olen eniten kotona orkesterissa, mutta rakastan myös kamarimusiikkia. Työskentelen koulutusprojekteissa ja opetan, sekä matkustan työn että rakkauden vuoksi. Nautin suuresti uusien ihmisten ja uskomattomien taiteilijoiden tapaamisesta. Kun en ole lavalla tai äänitysstudiossa, johdan kaunista huvilaa Italiassa perheeni kanssa ja järjestän tapahtumia. Rakastan ruokaa, joten ruoanlaitto ja pizza ystävien kanssa on kaikki mitä tarvitsen! Olen innoissani päästessäni mukaan TFF:stiin ensimmäistä kertaa!
Kilpailutiimi
Kilpailutiimi

Outi van treeCk
Kilpailukoordinaattori
Moro! Olen Outi! Olen kotoisin Tampereelta ja aloitin siellä huilunsoiton. Matkani on kulkenut Tampereelta mm. Odensen, Lontoon ja Salzburgin kautta takaisin Suomeen ja nykyisin kotini on Helsingissä. Työskentelen orkesterimuusikkona Kymi Sinfoniettassa Kotkassa ja Kouvolassa ja keikkailen muissakin orkestereissa ympäri Suomen. Toimin myös huilunsoiton opettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Kotkanseudun musiikkiopistossa. Vuodesta 2021 lähtien minulla on ollut ilo työskennellä TFF:n kilpailukoordinaattorina. Tämä työ on ylittänyt kaikki odotukseni ja antanut elämääni runsaasti inspiraatiota, huikeita elämyksiä ja uusia ystäviä. Lavan ja toimiston ulkopuolella vietän mieluiten aikaa perheeni ja ystävieni kanssa, luen hyviä kirjoja, lenkkeilen, uin ja talvisin hiihdän. Odotan innolla näkeväni teidät kaikki Tampereella huhtikuussa!

Noora Karjalainen
Kilpailuassistentti
Moikka! Olen Noora, TFF:n kilpailuassistentti vuodesta 2022 lähtien. Työskentelen huilunsoitonopettajana Kotkan seudun musiikkiopistossa ja Haminassa. Huilunsoitonopettajana etsin jatkuvasti uusia työkaluja, joilla auttaa oppilaitani. Viime aikoina olen opiskellut Suzuki-metodia sekä musiikkiterapiaa. Opetuksen ohella työskentelen freelancer-huilistina ja kamarimuusikkona. Vanha musiikki on lähellä sydäntäni ja soitan aktiivisesti barokkihuilua. Vapaa-ajallani käyn kävelyllä meren rannalla, kuuntelen konsertteja ja harrastan eri urheilulajeja. Tällä hetkellä lempiasioitani on pilates ja kuntosalilla käyminen, mutta joskus minut löytää myös auttamasta festivaaleilla, kuten viime kesänä Kuopion barokkifestivaalilta!

TAK HIM WONG
kiinnostusteni yhdistämisestä.
STAFF TEAM
STAFF TEAM

Veera Leinonen
Jäsenkoordinaattori
Moi! Olen Veera, Tampereella asuva huilunsoitonopettaja. Olen opiskellut musiikkia Tampereella ja Grazissa ja tällä hetkellä viimeistelen kandidaatin opintojani musiikkitieteestä Helsingin yliopistoon. Olen ollut osa TFF:n tiimiä vuodesta 2022 ja olen nauttinut siitä paljon! Roolissani jäsenkoordinaattorina tehtäväni on pitää huolta ihanista jäsenistämme! Minulle tärkeintä musiikissa on soittaa ja tutkia uusia ideoita yhdessä. Vapaa-aikana nautin taiteista sen kaikissa muodoissa tai lenkkeilen. Vuonna 2025 olen mukana järjestämässä Ung Nordisk Musik -festivaalia Suomessa. Odotan innolla teidän kaikkien näkemistä huhtikuussa Tampereella!

Jolanda ojanen
Tiimikoordinaattori
Hei! Olen Jolanda ja työskentelen huilunsoitonopettajana Palmgren-
konservatoriolla Porissa, Suomessa. Lahden ammattikorkeakoulussa
opiskellessani ja sen jälkeen huilumatkani vei minut Stavangeriin Norjaan vaihto- ja maisteriopintoihin. Norja antoi minulle elinikäisen inspiraation musiikkiin ja huilunsoittoon ja rakastuin sen uskomattomaan luontoon. Saan paljon voimaa, lohtua ja inspiraatiota luonnosta ja rakastan viettää vapaa-aikani luonnon ympäröimänä! Olen aina löytänyt mahtavia ihmisiä ja muusikoita paikoista, joissa olen asunut. Kesällä 2023 liityin fantastiseen TFF-tiimiin ja olen todella innoissani mahdollisuudesta luoda tuleva huilufestivaali yhdessä!

Jenni Ahonen
Hallituksen sihteeri
Moi! Olen Jenni ja työskentelen TFF:n hallituksen sihteerinä. Toimin
huilunsoitonopettajana useissa musiikkiopistoissa Suomen länsiosassa ja tänä vuonna työskentelen teatterimuusikkona. Olen ollut mukana TFF:ssa sen ensimmäisestä vuodesta lähtien vuonna 2020 ja vuonna 2021 minusta tuli joukkueen virallinen jäsen. Asun maaseudulla ja rentoudun paneutumalla hyvän kirjan maailmaan. Vastapainona nautin myös matkustamisesta ja ajan viettämisestä
ystävieni ja ison perheeni kanssa.
NUORET JA LAPSET
NUORET JA LAPSET

Hanna Kinnunen
Nuorten koordinaattori
Hei vaan! Olen Hanna, Helsingissä asuva suomalainen huilisti. Urani tässä
vaiheessa olen ottanut tavoitteekseni tukea nuoria soittajia usein kivisellä
matkallaan tulla ”tunnustetuksi” huilistiksi. Minulle esiintymisessä on kyse kommunikaatiosta ja jakamisesta, jopa huilunsoiton tekniselläkin tasolla. Kun soitamme huokauksen kaltaisen intiimin eleen, väkivaltaisen energiapurkauksen tai kauniisti laulavan dolcissimon huilulla, emme ainoastaan vaikuta äänensävyyn vaan myös ammennamme kehollisesta kokemuksesta jokapäiväisestä viestinnästä. Opettajana ammennan tällaisista kuvista tukea nuorille huilisteille, jotta he ymmärtäisivät yhteyden tekniikan ja henkilökohtaisen, kehollisen ilmaisun välillä. Esiintyjänä minua on muokannut kymmenen vuoden kokoaikatyö orkesterissa, joista kuusi työskentelin Radion sinfoniaorkesterissa. Tällä hetkellä toimin aktiivisimmin nykymusiikin kentällä, esiintyen mm. defunensemblessä, Zagrosissa,
CHANGEnsemblessä ja Tulkinnanvaraista -konserttisarjoissa.

Paloma catala parga
Lasten koordinaattori
¡Hola! Olen Paloma, vuodesta 2019 Tampereella asunut espanjalainen huilisti, musiikkipedagogi ja säveltäjä. Olen muskari- ja huiluopena Tampereen
konservatoriossa ja Musiikkikoulu Uulussa. Minulla on myös oma videosarja Pikku Kakkosessa, joka keskittyy musiikin esittelyyn lapsille universaalina kielenä. Rakastan olla osa TFF-tiimiä ja työskennellä inspiroivien ihmisten kanssa, jotka ruokkivat haluani tietää lisää musiikista. Saan voimaa kasvatuksellisista innovaatioista, musiikinoppimisen ymmärtämisestä ja valoisamman tulevaisuuden
luomisesta seuraaville sukupolville! Kun en opeta, luo tai esiinny, pyöräilen
Tampereen upeissa maisemissa, nautin luonnosta perheeni kanssa tai olen
kannustamassa Ilvesten naisten jääkiekkojoukkuetta!
Kansainvälisyystiimi
Kansainvälisyystiimi

Dr. Eftihia arkoudis
Markkinointi ja kansainvälisyys koordinaattori
Yiasou! Nimeni Eftihia, joka tarkoittaa kreikaksi onnea. Olen kamarimuusikko,
musiikinopettaja ja taidealan yrittäjä Yhdysvalloista, jossa toimin myös
musiikkiliiketoiminnan lehtorina. Kerätäkseni energiaa olen läheisteni kanssa, meditoin, tanssin, maalaan tai luen kirjaa. Tämä on ensimmäinen vuoteni TFF-tiimissä ja odotan innolla, että TFF herättää uteliaisuutesi ja antaa nuorille huilisteille eväitä tämän päivän musiikkimaailmassa menestymiseen.

Anna MAria Tabaczyska
Rakastan matkustamista ja hengitysharjoituksia! Tampere Flute Fest levittää ympärilleen rakastavaa ja kannustavaa ilmapiiriä, jonka vuoksi halusin olla osa tiimiä! Vapaa-ajalla minut löytää kylmäuimasta tai treenikopista!

ËMBLA DANA
soittanut huilua jo 9-vuotiaasta lähtien. Opiskelin huilunsoittoa Kosovossa ja
valmistuin hiljattain konservatoriosta Firenzestä Italiasta. Tällä hetkellä asun jälleen Kosovossa ja työskentelen freelance-muusikkona.
Yleinen info
info@tampereflutefest.com
Kilpailut
competitions@tampereflutefest.com
Markkinointi ja viestintä
tff@tampereflutefest.com