loader image

TIETOA

MEISTÄ

TIETOA MEISTÄ

TFF inspiroi ja voimaannuttaa tulevia sukupolvia!

7

Vuonna 2020 perustettu Tampere Flute Fest (TFF) on omistautunut innostamaan seuraavan sukupolven artisteja. Haluamme tarjota merkityksellisyyttä ja luovuutta nuorien luodessa omaa polkuaan ja valmistautuessaan musiikkialalle.

TFF:n tehtävä on olla keskeisessä roolissa auttamassa uusia taiteilijoita, tulevia johtajia ja opettajia saavuttamaan kestävä ura. Kuljemme tavoitetta kohti tarjoamalla monipuolisia mahdollisuuksia itse huilunsoiton lisäksi, kuten mentorointi, liikejohto ja yrittäjyys, verkostoituminen sekä tutustuminen maailman tunnetuimpiin muusikoihin. Vision tukemiseksi TFF painottaa nuorille tärkeitä arvoja, kuten kunnioitusta, ystävyyttä ja yhteisön voimaa sekä rohkeutta käyttää omaa ääntään musiikissa.

TFF varustaa seuraavan sukupolven korvaamattomalla työkalupakilla tarjoamalla kansainvälisiä kilpailuja, webinaareja, työpajoja, mestarikursseja, resitaaleja, neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehden ja muita koulutusohjelmia. Näiden avulla autamme nuoria löytämään itselleen merkityksellisen uran sekä vaalimme korkeatasoista muusikkoutta että tinkimättömyyttä ja päättäväisyyttä.

Olemme ylpeitä saadessamme kertoa, että monet entiset TFF-huilistimme ovat voittaneet merkittäviä orkesteripaikkoja sekä kilpailuja ympäri maailman. Heidän omistautumisensa musiikille antaa positiivista voimaa sekä heille että kaikille, joita he musiikillaan koskettavat. Se on esimerkki TFF:n transformatiivisesta voimasta.

TFF VUOSIEN VARRELLA

Tampere Flute Fest syntyi halusta luoda uusia ja parempia oppimis- ja
esiintymismahdollisuuksia nuorille muusikoille.

TFF:n ensimmäisestä ”new generations” -festivaalista lähtien vuonna 2020, olemme työskennelleet uutterasti auttaaksemme nuoria huilisteja laajentamaan heidän mahdollisuuksiaan ja innostamaan huilunsoittoon.

Osallistujamme erottuvat taiteellisella osaamisellaan ja vaikuttavat positiivisesti koko globaaliin musiikkiyhteisöön. Osallistujamme ovat voittaneet monia orkesteripaikkoja ja kansainvälisiä kilpailuja.

Tukemalla TFF:n visiota olet osana voimaannuttamassa seuraavaan sukupolven huilunsoittajia ja luomassa heille lupaavaa tulevaisuutta.

Olemme kiitollisia kaikille, jotka ovat meitä vuosien varrella tukeneet ja olemme innoissamme päästessämme juhlimaan viidettä festivaalia kanssanne samalla rohkaisten, inspiroiden ja opettaen uutta sukupolvea.

7

TULE MUKAAN

Tue tavoitettamme alkamalla lahjoittajaksi. Tukesi auttaa inspiroimaan uutta sukupolvea!